Mäntsälän Englanninkielinen Montessorileikkikoulu

Henkilökunta

 

crystal 11.2011 photo 001

Crystal Nuuttila, leikkikoulun johtaja / montessoriohjaaja

Crystal (sanotaan ´Kristal´) on toiminut leikkikoulun johtajana vuodesta 1998. Hän on syntynyt ja kasvanut pienessä tanskalaisessa kylässä Kaliforniassa, Santa Barbarasta vähän pohjoiseen. Hän on asunut Suomessa vuodesta 1987 ja Mäntsälässä 1988 alkaen. Crystalin kaksi poikaa ovat molemmat olleet leikkikoulussa.
Hänellä on yliopisto-opintoja kasvatuspsykologiasta ja sosionomin amk tutkinto (esi- ja alkuopetus -painotus) sekä Higher National Diploma in Care Facility Management. Crystal valmistui AMI-montessoriohjaajaksi keväällä 2009. Crystal on suorittanut SPR:n ensiapu 1 kurssin.

 

 mervi

Mervi Luotonen, lastentarhanopettaja / montessoriohjaaja

Mervi aloitti syksyllä 2008 esikoulunopettajana ja montessoriohjaajana. Mervin perheeseen kuuluu kolme tytärtä ja mies. Mervi on tehnyt pitkään töitä lasten parissa; Helsingissä, Nurmijärvellä, Vantaalla ja Espoossa lastentarhanopettajana ja esikoulunopettajana Vantaalla n.5 vuotta, erikoistuttuaan esiopetukseen. Espoossa ja Nurmijärvellä hän on toiminut myös erityisryhmissä. Montessoripedagogiikka alkoi kiinnostaa yhä enemmän ja hän aloitti montessoriohjaajan opinnot vuonna 2007 ja oli vuoden työssä Helsingin montessorileikkikoulussa. Lasten kanssa työskennellessä hän pitää tärkeänä myös liikuntaa sekä ilmaisua. Mervi on suorittanut SPR:n ensiapu 1 kurssin.


riikka-

Riikka Erkkilä, lähihoitaja / sosionomi (AMK)

Riikka aloitti työnsä syksyllä 2011. Hänen perheeseensä kuuluvat 2 tytärtä, 2 poikaa, mies ja koira. Riikka asuu Hyvinkäällä. Hänen rakkaita harrastuksiaan ovat koiran kanssa ulkoilu ja perheen kanssa puuhastelu. Riikka on toiminut aikaisemmin lastenhoitajana ja lastentarhanopettajana Hyvinkäällä, Keravalla ja Vuosaaressa. Montessoripedagogiikassa häntä viehättää lapsilähtöisyys ja innostava, valmisteltu oppimisympäristö. Riikan haave on osallistua montessoriohjaaja-koulutukseen.

henkilkunta_lname5752_fname3834

Anni Paakkinen, montessoriohjaaja

Anni aloitti työnsä montessoriohjaajana Mäntsälässä syksyllä 2009 valmistuttuaan AMI-ohjaajaksi keväällä -09. Ennen Mäntsälää Anni työskenteli Tuusulan Montessorileikkikoulussa neljän vuoden ajan. Anni on suorittanut SPR:n ensiapu 1 kurssin. Anni aloitti sosionomi (AMK) opinnot tammikuussa 2011.

paula-



Paula Virkki,
montessoriavustaja

Paula aloitti työnsä syksyllä 2011. Hän on asunut ja opiskellut Yhdysvalloissa. Hän on toiminut terveyden, sosiaalialan ja koulutuksen  tehtävissä sekä Yhdysvalloissa että Suomessa. Omat lapset ovat innostaneet hänet montessorin pariin. Paula jatkaa opintojaan vielä Suomessa. Paula on suorittanut SPR:n ensiapu 1 kurssin.

tuija-





Tuija Grönroos, leikkikouluavustaja

Tuija aloittaa leikkikoululla syksyllä 2011. Hän on aikaisemmin työskennellyt useita vuosia Mäntsälän Saviahon päiväkodin ruokavastaavana. Tuijan työtehtäviin kuuluu ruokapalvelu, leikkikoulun taloudenhoito sekä lasten perushoito. Tuija on suorittanut SPR:n ensiapu 1 kurssin.
Äitiyslomalla:   Mirella Pynninen, Satu Kurula

 

 


© 2010 Mäntsälän Englanninkielinen Montessorileikkikoulu
Puh. (019) 688 1350 Email: info@montessoriplayschool.fi